Couperosa ja ruusufinni

Rosacea eli ruusufinni on erityisesti keski-ikäisillä, vaaleilla naisilla yleinen tulehduksellinen ihosairaus. Aaltoilevasti punaiseksi lehahtelevan ihon lisäksi sen oireita ovat ihon pysyvä punoitus ja aknea muistuttavat näpyt.

Ruusufinnin syitä ei tunneta tarkkaan , mutta siihen liittyy peritty alttius. Lisäksi taudin puhkeamiseen tarvitaan yksilöllisiä laukaisevia tekijöitä, jotka vaihtelevat auringosta alkoholiin stressiin ja sosiaaliseen jännitykseen. Ruusufinnin aiheuttajana pidetään myös ihokarvan juuressa elävää demodex folliculorum -talipunkkia, jota vastaan hoidossa käytetään antibioottihoitoa paikallisesti.

Ruusufinnistä tunnetaan useita eri muotoja. Tyypillisintä on, että ihossa esiintyy yhtä aikaa ruusufinnin eri muotoja. Punoittavaa ruusufinniä eli couperosaa leimaavat ihon kuperilla pinnoilla, kuten poskissa, otsassa, nenänpielissä ja leuassa, olevat laajentuneet hiussuonet eli telangiektasiat. Oireisiin liittyy usein myös ihon pistelyä, polttelua ja turvotusta. Papulopustulaarinen ruusufinni oirehtii nimensä mukaisesti papuloilla ja pustuloilla. Näppyjen sisällä ei ole talia vaan tulehdustekijöitä. Ruusufinnin kolmas alatyyppi on miehille ominainen fyyma. Fyymakudos on liikakasvuista talirauhas- ja sidekudosta, joka ilmenee kiinteänä, paksuuntuneena ja myhkyräisenä ihomuutoksena yleensä nenässä.

Ruusufinniin voi liittyä myös silmäoireita. Esimerkiksi luomireunan tulehtumista, silmien kuivuutta ja silmien yleistä ärsytystä tavataan lievänä osaoireena noin 30–40 prosentilla rosaceaa sairastavista.

Hoidon pääperiaatteet

  • Hellävaraiset ja kosteuttavat puhdistustuotteet
  • Derma-Lac Lotion ja Vitamin A, C & E Oil aamuin illoin kasvoille
  • Vältä aurinkoa ja käytä aina aurinkosuojaa
  • 10 minuutin kuorinta LACM1:llä kerran viikossa

Näytetään kaikki 6 tulosta

LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS INSTAGRAMISTA